• Halkotalkoot

    9 päivän päästä
    Minkiön asema
    Minkiö
    Museorautatien talkookalenteri

Syyskuun aikana Humppilan kiskovarastolta on tuotu kaksi junallista kiskoja Jokirannan ratatyömaalle. Humppilassa on myös kesän aikana sahattu ratapölkkyjä, joita tarvitaan tänä sysksynä kaikkiaan noin 400 kpl.

Ensimmäisen Humppilasta tulleen kiksojunan lastin purkua Siirappiraiteella. Kuva: Marko Laine
Ensimmäisen Humppilasta tulleen kiksojunan lastin purkua Siirappiraiteella. Kuva: Marko Laine

Kiskotustöitä varten on saatu 5000 euron avustus, jonka turvin itse kiskotus on tarkoitus aloittaa lokakuun alussa. Mikäli säät suosivat tavoitteena on, että marraskuussa rata olisi liikennöitävässä kunnossa Siirappitehtaan aitaan saakka. Tämän jälkeen ratalinjalta on tarkoitus vielä kerätä pois siellä olevat vanhat Jokioisten rautatien aikaiset kiskot, joita tullan käyttämään varakiskoina ja sivuraiteiden kevyempänä kiskotuksena.

Syksyn aikana on myös jälleen kerran harventaa ratapenkan pusikoita.

Ensimmäiset kiskot tuotu Humppilan kiskovarastosta uudelle ratapenkalle. Kuva: Jussi Tepponen 2.9.2015.
Ensimmäiset kiskot tuotu Humppilan kiskovarastosta uudelle ratapenkalle. Kuva: Jussi Tepponen 2.9.2015.