Kalenterissa ei tapahtumia.

porter5

Tässä tekstissä luodaan katsaus Äänekoski-Suolahden rautatien H.K. Porter -höyryveturin numero 1 ajokunnostukseen, joka venähti lopulta yli 30 vuoden pituiseksi. Teksti on lyhennelmä Resiina-lehdessä julkaistusta artikkelista, jonka ovat kirjoittaneet Jussi Tepponen ja Teemu Virtanen.

Kuvauksen Porterin historiasta voit lukea tästä.

Paperitehtaalta museorautatielle

Metsäliiton Teollisuus Oy:n Äänekosken paperitehtaan sisäinen kapearaideliikenne loppui vuonna 1966. Tuolloin viimeisenä höyryveturina käytössä ollut H.K. Porter numero 1 eli Iso-Pässi suojattiin mahdollista jatkokäyttöä varten rakentamalla sen päälle kevyt puukatos.

Porterin hiljaiseloa Äänekoskella jatkui runsaat puoli vuosikymmentä. Vuoden 1971 kesäkuussa Äänekoskella vieraili Museorautatie Forssa-Humppila ry:n (MFH) kolmejäseninen lähetystö, joka neuvotteli tehtaan johdon kanssa mahdollisuudesta saada jäljellä olevaa kapearaidekalustoa silloisen Jokioisten rautatien yhteyteen perusteilla olevan museorautatien haltuun.

Myönteinen vastaus tiedusteluun saatiin vuoden 1971 lopussa. Metsäliiton Teollisuus päätti lahjoittaa MFH:lle Porter-veturin, Orenstein&Koppel -höyrysäiliöveturin, Schwartzkopff-moottoriveturin sekä tavaravaunusta muutetun matkustajavaunun.

Lahjoituskalusto lastattiin Äänekoskella junaan 5. heinäkuuta 1972. Perillä Humppilassa kalusto oli kahta päivää myöhemmin. Kolme veturia ja vaunu laskettiin nosturilla kiskoille ja hinattiin aluksi Jokioisille, jossa ne varastoitiin Ferrarian teollisuusraiteelle. Myöhemmin samana vuonna kalusto siirrettiin Hyvinkään-Karkkilan rautatien höyryveturi numero 5:n vetämänä Forssaan.

Kunnostustyö alkaa, mutta vaipuu unholaan

Alkuvaiheessa Porterin kunnostustyötä vetivät Ilkka Hovi ja PTJ Koskinen. Ensin hytti purettiin ja vesitankit poistettiin. Seuraavaksi höyrykattila hiekkapuhallettiin ja koko veturi maalattiin punaisella pohjamaalilla. Kattilaa myös tutkittiin silmämääräisesti ja vesipainekokeen avulla. Tuolloinen arveltiin, että läpäistäkseen katsastuksen kattila vaatisi mittavan kunnostustyön.

PTJ Koskinen korjasi vuosien saatossa lukuisia pienosia kotiverstaassaan Vantaalla. Näitä olivat muun muassa kytkintangot ja kiertokanget voitelukuppeineen, valmistajalaatat sekä kello ja voitelukoje.

Käynnisteillä oleva museorautatietoiminta joutui vakavaan kriisiin, kun Jokioisten rautatien liikenne loppui vuoden 1974 huhtikuun alussa. Radan purkaminen alkoi lähes välittömästi Forssan päästä, joten MFH:n aktiivit joutuivat kuljettamaan kaiken Forssaan varastoidun rautatiekaluston kiireesti turvaan Minkiön rautatieasemalle.

Forssasta lähdön jälkeen ei Porterin kunnostus enää juurikaan edennyt, koska Minkiöllä ei tuolloin ollut kunnostukseen sopivia tiloja.

Museorautatie aloitti säännöllisen museojunaliikenteen Minkiön ja Jokioisten välillä kesällä 1978. Riisuttu ja pressuilla peitetty Porter oli jo aiemmin varastoitu taivasalle Minkiön aseman pohjoispuolelle. Veturityömaa vaipui unohduksiin lähes parinkymmenen vuoden ajaksi.

Kunnostustyön uusi alku

Porterin kunnostustyö päätettiin aloittaa uudelleen keväällä 1992, jotta eri puolille museorautatiealuetta varastoidut osat eivät katoaisi lopullisesti. Veturin tarkempi tutkiminen osoitti myös sen rungon olevan konepajakunnostuksen tarpeessa, sillä rungon takaosassa havaittiin paha väsymismurtuma. Myös yhdessä pyöränrenkaassa havaittiin vaurio, joka edellytti lopulta koko renkaan uusimista.

Kunnostustyön jatkuessa työtä johtivat museorautatien varikkomestari Juha-Pekka Viitanen sekä työn myöhempinä vuosina myös Porter-hankkeessa alusta saakka mukana ollut PTJ Koskinen.

Vuonna 1993 sovittiin jokioislaisen Virtasen konepajan kanssa veturin rungon konepajakunnostuksen ensimmäisestä vaiheesta. Vielä pyörillä ja sylintereillä varustettu runko kuljetettiin konepajalle maaliskuun viimeisenä päivänä 1993.

Virtasen konepajalla runkoa uusittiin molemmilta puolilta 80 senttimetrin matkalta. Forssalainen Teräshelmi Oy valmisti uusittuihin takimmaisiin laakerikitoihin asettelukiilat. Myös jousituksen poikittaistasausvipu kiinnityksineen uusittiin kokonaan. Veturin jouset käytettiin kunnostuksessa helsinkiläisessä Vallilan takomossa. Yksi jousista jouduttiin uusimaan kokonaan.

90-luvun alkupuolella aloitettiin myös tietojen kerääminen veturista. Alkuperäiset piirustukset löytyivät pitkällisen etsinnän jälkeen mikrofilmiltä Kalifornian rautatiemuseosta Sacramentosta, jossa niistä tehtiin paperikopiot. Kokoonpanopiirustuksen lisäksi museosta löytyivät piirustukset lampusta, piipusta ja lumiaurasta.

Höyrykattilan kunnostus alkoi 90-luvun alussa samoihin aikoihin rungon konepajakorjauksen kanssa. Kattila on märkähöyrykattila, jossa ei ole tehoa ja taloudellisuutta parantavaa tulistinta. Kattila ei ole alkuperäinen, vaan sen on valmistanut tamperelainen Tampellan konepaja vuonna 1932.

Kunnostustöiden edetessä kattila osoittautui paljon aiemmin arvioitua parempikuntoiseksi. Kattila puhdistettiin ja varustettiin tehdasuusilla tuliputkilla, vedensyöttöputkilla, vesilasilaitteilla, injektoreilla ja syöttöventtiileillä. Lisäksi jokainen höyryventtiili putkistoineen uusittiin.

Myös kattilan sisällä olevat syöttöputket uusittiin ja se läpäisi pakollisen vesipainekokeen keväällä 1996. Samana vuonna kattilaan valmistettiin uusi entisen mallinen savupiippu.

Runsaasti uutta rautaa

Veturiin teetettiin kesällä 1998 yhtä kattokaarta lukuun ottamatta täysin uusi hytti vanhan puhki ruostuneen tilalle. Hyttiin lisättiin huollon helpottamiseksi Jokioisten rautatien Porterista mukaeltu kattoluukku. Lisäksi uusi hytti on alkuperäistä kaksi senttimetriä korkeampi.

Pahasti ruostuneet vesitankit rakennettiin kokonaan uudelleen vanhan mallin mukaan. Tämän jälkeen Porter-työmaa sai odottaa Loviisan-Vesijärven rautatien höyryveturin numero 6 korjaustöiden valmistumista.

Kesäkuussa 2000 Porterin kunnostettu ja pohjamaalattu runko tuotiin traktorin lavalla Minkiölle. Runko asennettiin väliaikaisten telien päälle, maalattiin ja jo kunnostettu höyrykattila asennettiin rungolle. Kattilan alle asennettiin uudet pronssiset takaliukupinnat sekä etupään tuumamittaiset kiinnitysruuvien reiät avarrettiin metrikokoon.

Saman vuoden aikana rakennettiin veturin rungon puuosat: hytin lattia ja järeä liimapuinen takapuskinpalkki. Tämän jälkeen hytti voitiin laskea paikalleen.

Samoihin aikoihin aloitettiin myös höyrykattilan varustimien rakentelu. Äänekoskelta tuotaessa oli kattila varustettu eriparisilla vedensyöttöinjektoreilla eli imureilla. Niistä toinen oli alkuperäisen tyyppinen Buffalo- ja toinen mahdollisesti Stenberg-injektori. Nyt Porter sai täysin uudet Stenberg-injektorit, jotka osoittautuivat koekäytöissä varmatoimisiksi, joskin hieman alimittaisiksi. Ne onkin tarkoitus vaihtaa tulevaisuudessa alkuperäisen mallisiin Buffalo-injektoreihin.

Vuoden 2001 aikana veturityömaa edistyi nopeasti. Alkuvuodesta rakennettiin kattilan varustimia. Sen jälkeen veturin hytti maalattiin ja höyrykattila vuorattiin ja pellitettiin. Vuoden 2002 aikana vuorossa oli vesitankkien maalaus ja koristemaalaus. Vesitankit myös saivat kylkiinsä alkuperäisen "Äänekoski-Suolahden rautatie" -tekstin. Tämän jälkeen olikin vuorossa tankkien asennus, jonka jälkeen maalattiin koristemaalaukset myös veturin hyttiin.

Tekstit ja koristeet maalattiin aluksi valkoisella, mutta veturin alkuperäisiä tilauspapereita myöhemmin tutkittaessa kävi ilmi, että tekstin ja koristeraitojen kuului olla kullattuja. Niinpä valkoiset maalaukset sävytettiin kunnostustyön viimeistelyvaiheessa ohuella kultamaalikerroksella.

Kunnostustyö vaatii luovuutta

Alkukesästä 2002 edelleen pyöriä vailla ollut Porter siirrettiin lavettivaunun päällä Minkiölle valmistuneeseen uuteen korjaamorakennukseen. Syksyn 2003 aikana veturiin tehtiin hytin ovet ja ikkunankehysten teko aloitettiin. Ovet eivät ole aivan alkuperäistä mallia, vaan veturiin tehtiin ikkunattomat puuovet, jotka edustavat sotien jälkeistä ovityyppiä.

Alkuperäinen messinkinen soittokello oli säröytynyt, joten tilalle asennettiin 50-luvun alussa romutetun Jokioisten rautatien Porter-veturin vastaava soittokello. Myös alkuperäiset viheltimet olivat kadonneet vuosien saatossa, joten Porter sai uuden karkean viheltimen Tv1:stä eli Jumbosta ja kimeän viheltimen Hv1 numero 555:stä eli ”Turun Prinsessasta”. Painemittarin jalusta tehtiin Tk3:n eli Pikku-Jumbon voidekupin jalasta ja nokikaapin luukun kahva Vr1:n eli Kanan valtaventtiilin kädensijasta.

Porterin keulaa koristava ”villinlännen”-mallinen öljylyhty oli Äänekoskella korvattu akkukäyttöisellä auton sähkövalolla. Kalifornian rautatiemuseosta saaduissa piirustuksissa oli onneksi mukana myös lyhdyn piirustukset, joten uusi lyhty rakennettiin käyttämällä Minkiöltä löytynyttä tunnistamatonta veturin lyhtyrunkoa.

Viimeinkin pyörilleen

Jokioislainen Virtasen konepaja, jossa veturin pyöräkerrat piti alunperin sorvata, ei lopulta selviytynyt tehtävästä. Syksyllä 2003 pyöräkerrat siirrettiinkin Formet Oy:n konepajaan Forssaan.

Pajassa valmistettiin yksi kokonaan uusi pyöränrengas, joka tehtiin Hardox 200 -teräksestä. Materiaali vastaa kovuudeltaan alkuperäistä takoteräsrengasta. Tämä on tärkeää, jotta kaikki pyörät kuluvat jatkossa tasaisesti. Pyörien kulkupinnan profiili sorvattiin Suomessa valmistetun sotakorvaushöyryveturi PT 4:n piirustuksilla, koska sekä pyörästön pituus että pyörän halkaisija ovat molemmissa vetureissa lähes samat. Uudet jarrulossit Porter sai museorautatiellä käytössä olevan Move21-dieselveturin varalosseista, sillä Move21 vastaa pyörästöltään PT 4:ää.

Sorvauksen ja maalauksen jäljiltä upouusilta näyttävät pyöräkerrat nostettiin paikoilleen helmikuun 2004 alussa, jolloin Porter voitiin viimein laskea nosturien päältä takaisin kapeille kiskoille.

Kankikoneisto asennettiin paikalleen kevään 2004 aikana. Koneistoon sorvattiin muun muassa uudet niveltapit. Myös luistikoneiston kulissikaarien kannattimet ja tukikaari uusittiin. Ensimmäisen kerran Porter liikkui hinauksessa Minkiön ratapihalla 5. kesäkuuta 2004.

Tammikuun 8. päivänä 2005 Porterin tankit täytettiin ensimmäisen kerran vedellä yli 40 vuoteen ja jo osin varustellulle kattilalle tehtiin ensimmäinen alustava vesipainekoe 9 kilon paineella. Höyrykoneen sylintereihin höyryä ohjaavat luistiventtiilit säädettiin toukokuussa.

Veturissa on vanhanmallinen tasoluisti, jollainen on ajokuntoisista suomalaisista museovetureista ainoastaan Porterissa ja Nykarleby Jernvägillä käytössä olevassa Ojakkalan-Olkkalan rautatien numero 3:ssa. Uudemmat höyryveturityypit on varustettu helppohoitoisemmalla ja tiiviimmällä mäntäluistilla.

Eloon lähes neljän vuosikymmenen jälkeen

Porterin historiallinen ensilämmitys noin 39 vuoden hiljaiselon jälkeen oli viimein vuorossa lauantaina 11. kesäkuuta 2005. Höyrykattilan tulipesään tehtiin tulet kello 9 aamulla ja täyden 12 kg/m2 työpaineensa kattila saavutti jo alkuiltapäivästä.

Itse ylöslämmitys sujui ongelmitta, mutta hankaluuksia aiheutti höyrykoneen oikeanpuoleisen sylinterin lohkoon liittyvien valtaputkien tiivisteiden pettäminen. Siksi veturia ei paikalle saapuneen suuren harrastajajoukon pettymykseksi vielä päästykään koeajamaan.

Vastaavanlainen ongelma oli koettu jo veturia ensi kertaa käyttöön otettaessa Äänekoskella yli sata vuotta aiemmin. Tuolloin ongelmia aiheutti ”vasemman puolen höyryröörin korvakkeen murtuminen”.

Tiivistevika korjattiin ensilämmitystä seuranneen viikon aikana ja lauantai-iltapäivällä 18. kesäkuuta tulipesään viritettiin jälleen tuli. Valmiiksi lämpimässä kattilassa höyrynpaine kohosi muutamassa tunnissa noin 6–7 kg/m2 lukemiin. Tällä kertaa kaikki toimi, ja ensiaskeleensa kunnostuksen jälkeen Porter otti noin kello 18.30!

porter4

Koeajoja Minkiön ratapiha-alueella jatkettiin runsaan tunnin ajan. Veturi pääsi vuosikymmenien tauon jälkeen myös junan vetoon, sillä Porterilla siirrettiin kokeilumielessä kuusivaunuista museojunaa. Veturivanhus toimi pääosin mallikkaasti. Odotetusti koneistossa esiintyi vielä joitakin höyryvuotoja, lisäksi takimmaisen vetopyöräkerran toinen laakeri kuumeni.

Ensimmäisen koeluontoisen linja-ajonsa Porter ajoi Jokioisten suuntaan juhannusviikonloppuna ja Humppilan suuntaan 3. heinäkuuta 2005. Virallisesti veturi otettiin käyttöön Minkiön ensimmäisten Höyryfestivaalien yhteydessä heinäkuun viimeisenä päivänä 2005. Tällöin Porter veti juhlien kutsuvierasjunan Jokioisiin ja takaisin.

Käyttökokemuksia museoliikenteessä

Yli satavuotias Porter on vanhin Suomessa käytössä oleva museoveturi. Tosin Äänekoskella tehdyn raskaan työuran ja pitkän varastoinnin jäljiltä vain noin 30 prosenttia veturin osista ovat varmuudella alkuperäisiä.

Ensimmäisenä kesänä saatujen käyttökokemusten perusteella on selvää, ettei Porter sovellu museorautatien aikataulunmukaisten museojunien vetäjäksi. Veturi on kevyt ja melko hidas sekä märkähöyrytekniikkansa takia suhteettoman epätaloudellinen vakituisessa liikenteessä käytettäväksi. Myös pieni halkobunkkeri ja pienet vesitankit rajoittavat käyttöä aikataulunmukaisessa liikenteessä.

Porterin vahvuus löytyy pienestä ja siksi nopeasti ylöslämmitettävästä höyrykattilasta. Tämä tekee veturista ihanteellisen vetäjän pieniin tilausjuniin ja aikataulunmukaisiin lisäjuniin. Veturin lämmittäjän ei välttämättä tarvitse saapua Minkiölle edellisenä iltana, vaan tilausajoa edeltävät ylöslämmitystoimet voidaan aloittaa vasta aikaisin ajopäivän aamuna.


Kuvia Porter-veturin kunnostustyön alkuvaiheista 1970-luvun alussa

porter_vaunussa

porter_humppilassa

porter_ferrarialla

porter_tallissa

porter_tallissa2

porter_tallissa3

piirros_ulospuhallusventtiili

piirros_kiertokanki

piirros_jarruventtiili

piirros_injektori