Humppilan aseman työt ovat nyt edenneet sisäkattojen korjaukseen. Kahvion ja odotushuoneen puolella olevat vanhat levykaton lata paljastuneet helmipaneeloidut sisäkatot maalataan. Asematoimiston puolelle rakennettiin kokonaan uusi sisäkatto.

Helmipaneloitua sisäkattoa skrapaataan puhtaaksi vanhasta maalista.
Kahviopuolen katon skrapausta. Alta alkaa paljastua vanha vihertävä sävy. Kuva: Teppo Niemi 9.3.2019.

Ennen vanhojen sisäkattojen maalaustyötä edessä oli iso kattojen krapausurakka. Valkoisen maalikerroksen alta paljastui vanhaa kellertävää ja vihertävää maalia. Kun katot on kauttaaltaan saatu puhtaaksi irtoavasta maalista, tullaan ne maalamaan valkoisen kerroksen alta paljastuneilla värisävyillä.

Aseman toimistohuone on rakennettu noin 40 vuotta sitten tehdyn remontin yhteydessä aseman vahaan tavaramakasiinin. Toimistoon oli tehty lastulevystä välikato, jonne oli päässyt vuotamaan vettä toimiston katossa olleen linjaradion antenniputken kautta. Tämän takia koko välikatto erityksineen purettiin pois.

Uutta helmipaneelia naulataan sisäkattoon.
Toimiston uutta sisäkattoa naulataaan paikalleen. Kuva: Teppo Niemi 9.3.2019.

Alunperin tavaramakasiinin puolella ei ollut välikattoa ollenkaan, mutta koska tilaa tullaan vastakin käyttämään aseman toimistona, välikatto piti rakentaa uudelleen. Uusi sisäkatto rakennettiin helmipaneelista ja ulkonäöltään se tulee samankaltaiseksi kuin odotushuoneen ja kahvion vanha sisäkatto.

Vanhaa ikkunaa lasitetaan verstaalla.
Aseman vanhojen ikkunoiden korjauksessa jouduttiin muutama ikkuna lasittamaan uudelleen. Kuva: Teppo Niemi 8.3.2019.

Kaiken tämän Humppilan työntouhun keskellä jatkui Minkiön korjaamolla aseman ikkunoiden kunnostustyö. Samalla myös uudelleen rakennettavan tuulikaapin sisäovet pääsivät kunnostukseen. Sisäovina käytetään 1980-luvulla puretun Jokioisten aseman vanhoja sisäovia, jotka ovat Minkiöllä odottaneet uutta käyttöä lähes 40 vuotta.