Perjantaina 15.06.2019 aseman ulkoikkunoiden asennustyöt saatiin päätökseen ja sisätilojen remonttia jatkettiin mm sisäkaton maalien krapaamisella.

Uudet valkoiseksi maalatut ulkoikkunankehykset loistavat paikallaan asemarekennuksessa.
Kunnostetut ulkoikkunat on nyt kaikki asennettu paikoilleen. Kuva: Jyrki Längman 16.3.2019.

Seuraavana päivän lauantaina tiilikaton tukipuita irrotettiin aseman ulkokatolta ja jatkettiin jo ikuisuusprojektilta tuntuvaa sisäkaton maalien krapausta. Odotushuoneen ja tulevan kahvion välisen kynnysalueen lattialaudoitusta valmisteltiin ja se työ jatkui myös sunnuntaina.

Pari miestä asentaa asemarakennukseen ukkoikkunaa..
Viimeistä ulkoikkunaa asennetaan paikoilleen. Kuva: Jyrki Längman 16.3.2019.

Konttoripuolella entinen vessan oviaukko konttorin puolella laitettiin lopullisesti umpeen. Vessan uusi oviaukko tehdään tuulikaappiin, jolloin talviaikaan, esim joulupukin junassa vessaa voidaan käyttää yleisövessana. Seinän konttorin puolen laudoitus tehtiin jo edellisenä viikonloppuna ja vessan puoli tänä viikonloppuna. Konttorin puolen lattiasta paikattiin myös reikiä.

Aseman sisäosan kunnostustöitä tehdään. Useampi mies enemmän tai vähemmän työntouhussa.
Aseman sisätyöt meneillään. Odotussalin ja kahvion völistä kynnystä rakennetaan. Kuva: Jyrki Längman 16.3.2019.

Kahvion puolelta entisen savupiipun aukkoa suurennettiin poistamalla siinä olevia huonokuntoisia lautoja, jotka olivat saaneet kosteutta piippua pitkin valuneesta vedestä. Kahvion puolelta tukittiin ja poistettiin myös entinen ilmastointikanavan ikkunan yllä ollut neliskulmainen aukko.